Alkusanat
Kinkarakami ansaitsee olla mielestäni ensimmäinen käsityötaitopankin käsityötaidon kuvaus. Tehdessäni opinnäytetyötä kyseisestä aiheesta aloin nimittäin tosissani miettiä ja suunnitella tällaista käsityötaitopankin perustamista. Opinnäytetyöhöni liittyy paljon hienoja ihmisiä sekä mieleenpainuvia mielenkiintoisia kokemuksia.
Kuitenkin kinkarakamin opinnäytetyöhöni liittyy myös kipeitäkin muistoja ja asioita. Ihan opinnäytetyöni viime metreillä, jouduin onnettomuuteen, josta en toipunut kunnolla kuin vasta reiluvuoden päästä tapahtumasta ja se myös laukaisi minulle paljon mielenalla kyteviä mielenterveydellisiä ongelmia, jotka rysähtivät toden teolla päälle tuon onnettomuuden myötä. Sain rämmittyä kuitenkin opinnäytetyöni ja opintoni loppuun ja läpi. Kuitenkin kaikesta huolimatta ajattelin, etten ollut selviytynyt tarpeeksi hyvin ja syyllistin itseäni siitä. Mikään mitä tein tai yritin ei ollut mielestäni tarpeeksi hyvä tai riittävä. Se myös esti minua aloittamasta suunnittelemani käsityötaitopankin luomista.
On kestänyt hyvin kauan aikaa ennen kuin uskalsin aloittaa tämän käsityötaitopankin luomisen. Nyt voin kuitenkin ilolla olla luomassa tätä kyseistä pankkia. Jos en nyt ole ihan kaikista vastoinkäymisistäni päässyt yli niin tämän käsityötaitopankin aloittamisen myötä ainakin aika isosta osasta sitä.
Tuokoon tämä käsityötaitopankki iloa ja hyötyä käsityötaitojen etsijälle.
-Laura Tohila