Protonin työpäiväkirja- pigmentit

Pigmentit...

Jos näet tyypin Bauhausin (tai minkä tahansa muun kaupan, jossa on myynnissä pigmenttejä) pigmentti hyllyllä silmät tuikkien katsomassa pigmentti valikoimaa, niin se on sitten melkolailla tämä minun kaverini se. Sillä syttyy jokin ihmeellinen sydänlamppu päässä kun se pääsee katselemaan ja puhumaan pigmenteistä. Noh, ilon aiheensa kullakin. Minä kyllä peukutan ja tykkään enemmän maksalaatikosta

Pigmenteistä puhuttuaessa voidaan niitä jaotella eri perustein kuten värien mukaan. Jospa me tässä kirjoituksessa käytettäisiin summittaista jaottelua sen mukaan minkälaisista raaka-aineista noita pigmenttejä saadaan.

Kaverini ei itse tee näistä kuvan kivistä pigmenttejä vaikka vihreästä malakiitista sitä saisikin. Malakiitti on myöskin kivenmukailu-maalauksen aiheita.

---

Aloitetaan maa-aineksista saatavista pigmenteistä jota voitaisiin kutsua maaväreiksi Tästä ryhmästä paras esimerkki voisikin olla punamulta sekä keltaokra, joita löytyy Suomenkin maaperästä. Myöskin monet ruskean sävyn pigmentit, kuten kasselinruskea ja poltettu umbra kuuluvat tähän ryhmään kun taasen vihreistä mainittakoon vihreä umbra. Valkoisista voisi mainita tässä vielä liidun, jota voidaan käyttää myöskin maalin sideaineena. Maavärit sekoituvat hyvin sideaineista veteenkin.

Mennäänpäs sitten seuraavaksi kivipigmentteihin. Sitähän voisi vaikka tämän perusteella arvata, että tämän ryhmän pigmentit saadaan eri kivilajeista. Tämän ryhmän pigmenttien nimet paljastavatkin hyvin mistä kivilajista ne on saatu, joskin poikkeuksiakin löytyy kuten sinisten joukosta ultramariinin, jonka alkuperäisenä raaka-aineena, ennen sitä korvaavaa synteettisten pigmenttien keksimistä, oli lapis lazuli-kivi. Siiten on selvempi hahmotteisia kivipigmenttejä kuten punaisista sinooperin punainen ja vihreistä malakiittivihreä. Kiviaineksista saatavat pigmentit eivät liukene veteen mutta etanoliin kylläkin.

Sitten voitaisiin kutsua seuraavaa pigmenttiryhmää raskasmetallipohjaisiksi pigmenteiksi. Näistä monet voivat olla synteettisiä pigmenttejä ja kuten kivistä saatavat pigmentit näidenkin nimet voivat paljastaa mitä raskasmetalleja niiden pohjana on. Sanottakoon tästä ryhmästä nyt kromipohjaisista väripigmenteistä kromikeltaisen, joka oli Vincent van Goghin suosima, ja kromivihreän. Lyijypohjaisista maaleista taasen voitaisiin mainita lyijyvalkoinen joka on ehkä tuttu  vanhojen ikkunoiden karmien maalina sekä lyijymönjä, joka on väriltään kirkkaan oranssinpunainen.

Kasvipohjaisista pigmenteistä mainittakoon punainen krappilakka ja sininen indigo. Mitäs olet mieltä armas lukija, että kuuluisikohan musta kimrööki-pigmentti tähän ryhmään, sillä sitä saadaan yksinkertaisimmillaan puun tuhkasta? Sitten on hiukan sellaisiakin harmaalla alueella olevia pigmenttejä kuten intiankeltainen, jota saatiin alunperin mangonlehdillä syötetyn lehmien virtsasta. Onko tuo sitten eliöperäinen vai kasviperäinen pigmentti? Tai entäs sitten luumusta-pigmentti jota saadaan, noh, kuolleiden eläinten hiilletystä luista? Joillakin pigmenteillä on sitten myöskin hiukan eksoottisimpia nimiä kuten punaisella lohikäärmeenveri-pigmentillä jota saadaankin sitten kasveista.

Käyttääkö valmistuubi värejä vai sekoittaako pigmenteistä ja sideaineesta oma maalinsa vai käyttääkö sittenkin näiden kahden yhdistelmää? Kas, siinäpä vasta taiteilijalle jotakin mietittävää. 

Joistain hyönteisistä ja nilviäisistä saadaan myöskin pigmenttivärejä. Tästä voisi sanoa esimerkiksi violetin tai purppuran värimaailmasta purppurakotilosta saatavan Tyroksen purppura-pigmentin sekä kokenillikirvasta saatava karmiinin punaisen pigmentin.

Sitten olisi joukko muita erilaisia synteettisiä pigmenttejä jotka voivat kuulua oksidi-pohjaisiin, kuten valkoisista pigmenteistä sinkkivalkoinen ja titaani valkoinen, tai sitten sulfidi-pohjaisiin pigmentteihin kuten kadmiumkeltainen.

On hyvä myöskin muistaa, että pigmenteistä on saatettu käyttää eri aikoina ja paikoissa eri nimityksiä. Esimerkiksi Euroopassa tunnetusta Schweinfurtinvihreästä (kamala sanahirviö suomea puhuvan koiran suuhun) käytettiin taasen Amerikasta nimeä smaragdin vihreä mutta joka voitiin myöskin tuntea (ainakin Suomessa) nimellä keisarinvihreä. Samaten koboltti sininen saatettiin tuntea Suomessa nimellä emalisininen.

Synteettisten pigmenttien kehittämisen voittokulku alkoi 1800-luvulla, jolloin niitä valmistettiin kivihiilitervasta ja monista kivihiilitervasta saadut värit olivatkin hyvin kirkkaita ja sitä myöten haluttuja. Mutta ne olivat myöskin erittäin myrkyllisiä. Monet näistä kivihiilitervasta saaduista pigmentit sisälsivät arsenikkia, kuten jo edellä mainittu Schwerinfurtin vihreä,  ja senpä takia osa 1800-luvulla valmistetuista vihreistä tapeteista kantaakin lisänimeä arsenikkitapetti. Mutta arsenikkia oli myöskin mukana vihreiden tapettien lisäksi esimerkiksi joissain punaisissa 1800-luvun tapeteissa.

Nykyisin monille myrkyllisille pigmenteille on olemassa myrkyttömämpiä synteettisiä pigmenttivaihtoehtoja. Tosin myrkyllisyys ei liity ainoastaan 1800-luvun kivihiilitervasta saatuihin pigmentteihin. Esim. aito sinooperi sisältää elohopeaa. Restauroijalla onkin hyvä tietää pigmenttien historiaa ja ominaisuuksia, jotta hän ei löydä itseään sairaalan myrkytysosastolta. Ehkä hyvä varo-muistisääntö restauroijalle on, että vanhojen kohteiden kanssa työskennellessä, mitä kirkkaampi värisävy sitä varovaisempi kannattaa olla. Vähän samaan tapaan kuin luonnossa.


Tälläiset olivat minun turinani tällä kertaa.

Nähdään seuraavalla kerralla ja hyvää juhannusta.

-Protoni&Laura

Kirkkaisiin väreihin mahtuu myrkyttömiäkin pigmenttejä ja kaikki kuvan kirkkaat pigmentit ovatkin myrkyttömiä synteettisiä pigmenttejä. Maavärit ovat yleisesti ottaen ryhmä jossa ei oikeastaan ole myrkyllisiä pigmenttejä mutta en silti kehottaisi niitä syömäänkään.